Ehdotus Apotti-hankkeen hylkäämisestä ja uudesta valmistelusta

SKP:n ja Helsinki-listojen Yrjö Hakanen esitti, että valtuusto hylkaa esitetyn Apottiasiakastietojärjestelmän hankeilmoituksen ja kehottaa valmistelemaan asian uudelleen niin, että selvitetään muun muassa tarkemmat kustannusarviot ja tekniset riskit, vaihtoehdot kokonaishankinnalle ja erityisesti sosiaalihuollon tarpeiden parempi huomioonottaminen.

(lisää…)

Arviokertomuksen johdosta tehdyt toimet

Haluan nostaa tästä selvityksestä esille tässä yhteydessä vain kaksi asiaa. Toinen koskee sitovien tavoitteiden asettamista ja toinen valvontaa kilpailuttamisen yhteydessä.

Tarkastuslautakunta halusi vahvistaa luottamushenkilöiden roolia sitovien toiminnallisten tavoitteiden asettamisessa. Käytännössä mennään kuitenkin monilla alueilla päinvastaiseen suuntaan.

Sosiaali- ja terveysviraston budjetin osalta valtuustolla oli budjettikäsittelyssä entistä vähemmän mahdollisuuksia edes tietää, mihin rahat menevät, kun viraston palvelubudjetista esitettiin vain kokonaissumma. Joukkoliikenteen osalta HSL-kuntayhtymän roolia on vahvistettu niin, että valtuusto ei käytännössä enää ohjaa sitä millään tavoitteilla. Valtuutettu Sumuvuori kiinnitti aiheellisesti huomiota myös tietotekniikka-asioihin.

Tarkastuslautakunta edellytti sosiaalivirastolta palvelujen ostojen valvonnan parantamista kilpailuttamisessa.

Vammaisten ja vanhusten asuntojen muutostöiden kilpailuttamisesta Helsinki sai äsken eduskunnan oikeusasiamieheltä moitteet siitä, että sosiaalivirasto oli laiminlyönyt velvollisuutensa valvoa ja varmistaa hankintojen toteuttaminen kilpailutuksen perusteella tehtyjen sopimusten mukaisesti.

Tässä tapauksessa sosiaalivirasto ja myös kaupungin johto kiistivät lähes kaksi vuotta näiden töiden laskuttamiseen liittyvät epäselvyydet. Näin vielä senkin jälkeen, kun olin pyytänyt laskut nähtäväksi ja laskuista suuri osa ylitti moninkertaisesti sovitut hinnat ja oli vailla mitään erittelyä.

Jopa eduskunnan oikeusasiamiehelle annettiin väärää tietoa kaupunginhallituksen vastauksessa kanteluun, jonka tein yhdessä pienyrittäjä Aulis Karosen kanssa. Kun toimitimme oikeusasiamiehelle kopiot tositteista kolmen kuukauden ajalta, väitettiin että erittely laskujen perustaksi löytyy urakkatarjouksista. Oikeusasiamiehen selvitys osoitti, ettei erittelyä ollut myöskään kyseisten kolmen yrityksen urakkatarjouksissa. Selvitysten perusteella näyttää siltä, että yksi ja sama rakennusmestari valitsi kilpailutuksen perusteella lautakunnalle esitetyt tarjoukset, valvoi töitä ja hyväksyi laskut.

Kysynkin kaupunginjohtajalta, miksi epäselvyydet laskutuksessa kiistettiin vielä senkin jälkeen kun ne olivat dokumentoidusti tulleet esille?
Miksi entisen vammaisten, vanhusten ja kaupungin kustannuksella tapahtuneen ylilaskutuksen annettiin jatkua toista vuotta ja käytäntöjä muutettiin vasta kun asiasta jouduttiin vastaamaan oikeusasiamiehelle?
Miksi kaupunki ei ole ryhtynyt perimään takaisin erittelemättömien laskujen perusteella maksettuja ylihintoja?
Entä, miten kaupunki aikoo hyvittää rehellisillä tarjouksilla kilpailusta hylätyille pienyrittäjille sen, että kaupunki hyväksyi kilpailussa alihintaisia tarjouksia ja maksoi niiden avulla kilpailun voittaneille yrityksille käytännössä jopa moninkertaisesti enemmän?

Laajasalon keskustan asemakaava

Laajasalon keskustan kaavaesityksessä on sivuutettu monet Laajasalo-seuran ja muut asukkaiden esitykset.

Arvostelua on herättänyt erityisesti se, että kaavaehdotus jyrkentää Laajasalon keskustan halkaisevia liikennejärjestelyjä. Tässä ei vain säilytetä massiivinen moottoritien pätkä vaan myös lisätään sen suuntaisia rinnakkaisia väyliä. Kaupunkibulevardeista puhutaan muun muassa Lauttasaaressa, miksei Laajasalossa?

Toinen ongelma on se, että tässä kaavoitetaan asumista melualueelle. Kaavaesityksen perusteella tarkoitus on ilmeisesti tehdä vuokra-asunnoista melumuuri, jonka takana on sitten vähän parempia asuntoja.

Olen pettynyt myös siihen, että kaavan valmistelussa ei ole otettu vakavasti pikaraitiotieyhteyttä Laajasalosta ja Kruunuvuorenrannasta Herttoniemen metroasemalle. Koko asia on kuitattu neljällä sanalla, joilla viitataan raitiotien mahdollisuuteen.

Esitän, että valtuusto palauttaa esityksen uudelleen valmisteltavaksi.

(Palautusesitystä ei kan natettu, valtuusto hyväksyi kaavan.)

Tuomarinkylän kartanon alueelle ei pidä rakentaa

Tuomarinkylän kartanoalueen asemakaavan esittelyteksti ja kaupunginhallituksen käsittelyssä muutettu päätösesitys ovat keskenään ristiriidassa. Alue piti suojella, mutta nyt osa siitä halutaan rajat pois rakentamista varten.
(lisää…)

Valtuuston palkkioita ei syytä nostaa, ei myöskään kaupunginjohtajien palkkoja

Normal 0 21 false false false MicrosoftInternetExplorer4 Indeksejä näyttää olevan monenlaisia. Luottamushenkilöiden palkkioihin esitetään nyt 20 % korotusta sillä perusteella, että niitä ei ole nostettu neljään vuoteen. Mutta kun budjetissa oli kyse peruspalvelujen määrärahoista, niihin ei suostuttu tekemään edes kustannustason nousua vastaavaa korotusta. Myös kaupungin työntekijöiden palkat ovat jääneet jatkuvasti jälkeen elinkustannusten noususta.

Ehdotuksen mukaan valtuuston kokouspalkkio olisi ensi vuoden alusta alkaen 355 euroa kokoukselta ja puheenjohtajalla 470 euroa. Esimerkiksi Tampereella valtuuston kokouspalkkio on ensi vuonna, korotusten jälkeen 180 euroa ja Turussa 165 euroa.

Mielestäni Helsingissä ei ole tarvetta nostaa valtuuston nykyistä 295 euron palkkiota, eikä muitakaan palkkioita. Esitän, että valtuusto hylkää esityksen luottamushenkilöiden palkkioiden korottamisesta 20 prosentilla.

Valtuusto voi näin näyttää mallia myös kaupunginjohtajille, joille on esitetty 10 prosentin ylimääräistä palkankorotusta heille tulevien normaalien työehtosopimusten mukaisten korotusten päälle. Kun valtuusto päätti ensi vuoden budjetista, ei työntekijöiden palkkamenoja lisätty edes työehtosopimusten mukaisia runsaan kahden prosentin korotuksia vastaavasti. On kohtuutonta nostaa tässä tilanteessa 20 prosentilla luottamushenkilöiden palkkioita ja korottaa kaupunginjohtajan palkka 16 000 euroon kuukaudessa.

/* Style Definitions */
table.MsoNormalTable
{mso-style-name:”Normaali taulukko”;
mso-tstyle-rowband-size:0;
mso-tstyle-colband-size:0;
mso-style-noshow:yes;
mso-style-parent:””;
mso-padding-alt:0cm 5.4pt 0cm 5.4pt;
mso-para-margin:0cm;
mso-para-margin-bottom:.0001pt;
mso-pagination:widow-orphan;
font-size:10.0pt;
font-family:”Times New Roman”;
mso-ansi-language:#0400;
mso-fareast-language:#0400;
mso-bidi-language:#0400;}

SKP:n ja Helsinki-listojen ehdokkaat luottamuspaikoille

Suomen kommunistisen puolueen Helsingin piirikomitean ja Helsinki-listojen yhteisessä tapaamisessa 17.joulukuuta asetettiin ehdokkaat kaupungin luottamustehtäviin, jotka uusi kaupunginvaltuusto ja kaupunginhallitus valitsevat tammikuussa. Luottamuspaikkoja ryhmällä on muun muassa kulttuurin, sivistystoimen ja työllistämisen aloilla.

(lisää…)

Luottamuspaikkoja SKP:n ja Helsinki-listojen ryhmälle

Helsingin kaupunginvaltuuston ryhmien välisissä neuvotteluissa sovittu paikkojen jako tuo SKP:n ja Helsinki-listojen ryhmälle useita paikkoja lautakunnissa ja johtokunnissa etenkin kulttuuri- ja sivistystoimen alalla.

(lisää…)

Eduskunnan oikeusasiamies moittii Helsinkiä vanhusten ja vammaisten asuntojen muutostöistä

Eduskunnan oikeusasiamies katsoo Helsingin sosiaaliviraston laiminlyöneen velvollisuutensa valvoa ja varmistaa, että sen kilpailuttamissa vammaisten ja vanhusten asuntojen muutostöissä noudatetaan tehtyjä sopimuksia. Oikeusasiamies otti asiaan kantaa kaupunginvaltuutettu Yrjö Hakasen ja pienyrittäjä Aulis Karosen tekemän kantelun perusteella.

(lisää…)

Miksi varakasta golfklubia tuetaan kun muilta leikataan?

Helsingin Golfklubia on tuettu alhaisin tonttivuokrin ja lainoilla. Miksi tälle varakkaalle klubille esitetään taas lisää tukea samaan aikaan kun kaupunki karsii lasten, nuorten ja muiden helsinkiläisten yhteiseen käyttöön tarkoitettuja liikuntamäärärahoja?

(lisää…)

Aloite kansanterveysohjelman laatimiseksi

Yrjö Hakanen esittää, että Helsingin kaupungille tehdään kansanterveysohjelma, jonka keskeisenä tavoitteena on väestöryhmien välisten terveyserojen vähentäminen. Ohjelmassa on syytä kiinnittää erityistä huomiota perusterveydenhuollon vahvistamiseen, sen maksuttomuuden laajentamiseen ja ennaltaehkäisevään toimintaan.

(lisää…)

Tapahtumat

Terveisiä päättäjille (klikkaa kuvaa)

Mitä mieltä?

Hyväksytkö sen, että Helsingin kerää vuosittain satoja miljoonia ylijäämää, vaikka palveluissa on pulaa resursseista?
×

Blogi

Seuraa meitä Facebookissa

[fts_facebook id=helsinkilistat posts=5 posts_displayed=page_only height=450px type=page]
© 2026 Helsinki-listat
webDesign: Mekanismi »