Etusivu
Lapinlahden sairaala myyntihanke peruttava
Vuonna 1841 valmistunut Lapinlahden sairaala puistoineen on tärkeä, kaikille avoin mielen hyvinvoinnin, kulttuurin ja yhteisöllisen kansalaistoiminnan keskus – mutta kaupunki on irtisanonut sen vuokrasopimukset ja aikoo myydä rakennukset.
Hyvinvointia vai bisnestä?
Helsingin kaupungin kiinteistöistä vastaaville johtajille Lapinlahden...
Missä Stadin ikäohjelman resurssit?
Helsingissä valmistellaan vanhuspalvelulain edellyttämää suunnitelmaa ikääntyvän väestön hyvinvoinnin, terveyden ja toimintakyvyn tukemiseksi sekä heidän tarvitsemiensa palvelujen ja omaishoidon kehittämiseksi. Tällainen suunnitelma tulee tehdä valtuustokausittain.
Asian kanssa ei ole kaupungintalolla taaskaan pidetty kiirettä. Stadin...
Leikataan Helsingin ylijäämiä, ei palveluja
Onko kunnan tarkoitus tehdä voittoa asukkaiden hyvinvoinnin kustannuksella? Kuntalain mukaan näin ei saisi olla, mutta Helsinki kerää jatkuvasti satojen miljoonien eurojen ylijäämiä. Samaan aikaan vanhusten palveluissa, terveysasemilla, kouluissa, päiväkodeissa, kirjastoissa ja muissa peruspalveluissa on liian vähän työntekijöitä ja...
Satoja miljoonia ylijäämää, mutta palveluista tingitään
Helsingin kaupunginhallituksen tänään hyväksymä budjettiesitys vuodelle 2019 osoittaa järkyttävää piittaamattomuutta asukkaiden tarpeista. Budjettiesitys on yli 260 miljoonaa euroa ylijäämäinen, mutta monien palvelujen määrärahoja jopa supistetaan reaalisesti ja asukasta kohti tämänvuotisesta.
Kun useimpien palvelujen nykyiset resurssit ovat...
Lisää artikkeleita
- Leikkauslistoille ei perusteita
- ”Sitä saa, mitä tilaa”
- Mihin Helsinki kasaa ylijäämää?
- Heka voimistaa vuokrien nousua ja eriarvoisuutta
- Länsimetron munaukset, yhtiöittäminen ja VR
- SKP:n ja Helsinki-listojen vaihtoehtobudjetti 2018
Tapahtumat
Terveisiä päättäjille (klikkaa kuvaa)

Mitä mieltä?
Blogi
- Missä Stadin ikäohjelman resurssit?
- ”Sitä saa, mitä tilaa”
- Mihin Helsinki kasaa ylijäämää?
- Heka voimistaa vuokrien nousua ja eriarvoisuutta
- Valtuusto puhuu, isot päätökset muualla