Yleiskaavan käsittelyä koskevasta kuntalaisaloitteesta

Haluan kiinnittää huomiota siihen tapaan, jolla tähän kuntalaisaloitteeseen on vastattu. Tässähän kerrotaan vain, että aloite on toimitettu tiedoksi kaupunginhallitukselle, mutta ei yhtään mitään siitä, miksi aloitetta ei ole hyväksytty. Tällaisten vastausten perusteella tuskin voi syntyä muuta kuin epäluottamusta.

Uudella valtuustolla on kuitenkin mahdollisuus vastata tähän aloitteeseen positiivisesti. Se voi valtuustostrategiassa sopia, että yleiskaavan toteutusohjelma tuodaan valtuuston päätettäväksi. Toteutusohjelmassa voidaan päättää, että yleiskaavassa eniten kritiikkiä ja valituksia aiheuttaneille alueille, kuten Keskuspuisto ja Vartiosaari, ei ryhdytä tekemään uutta rakentamista sisältäviä asemakaavoja.

Tapahtumat

Terveisiä päättäjille (klikkaa kuvaa)

Mitä mieltä?

Hyväksytkö uudessa yleiskaavassa kaavaillun Keskuspuistoon rakentamisen?

Blogi

Seuraa meitä Facebookissa

Helsinki-listat

Ajamme asukaslähtöistä demokratiaa, vaadimme rahaa peruspalvelujen säilyttämiseen ja kehittämiseen, vastustamme yksityistämistä, kannatamme joukkoliikennettä. Helsinki on meidän kaupunkimme! Valtuutettu ja varavaltuutetut: http://www.helsinki-listat.fi/index.php/valtuusto/valtuustoryhmae Muut luottamushenkilöt: http://www.helsinki-listat.fi/index.php/valtuusto/lautakunnat
Helsinki-listat
Helsinki-listat08.04.2017 6:41
Helsingin Sanomat jätti pois SKPn ja Helsinki-listojen ehdokkaan pormestarigallupista, julkisti gallupin tulokset kertomatta yhden ehdokkaan poisjättämisestä, kieltätyi korjaamasta virhettä ja kieltätyi julkaisemasta mitään vastinetta.
http://www.tiedonantaja.fi/artikkelit/hs-syrjii-skpn-ja-helsinki-listojen-pormestariehdokasta
   View on Facebook
Helsinki-listat
Helsinki-listat lisäsi tapahtuman.06.04.2017 0:50
Tervetuloa vaalivalvojaisiin! Jännäämme vaalitulosta, ja musiikkia viihdykkeeksemme esittää V-P Hakkarainen.
   View on Facebook
Helsinki-listat
Helsinki-listat05.04.2017 20:19
Mercedes Bentso - Tahdon, eli biisi ihmisoikeuksien puolesta. Maria Malmströmin vaalibileet, numero 990. #eimyytävänä
Helsinki-listat
3    View on Facebook
Helsinki-listat
Helsinki-listat05.04.2017 18:25
Papa Zai Maria Malmström - Helsinki-listat vaalibileissä.
Helsinki-listat
1    View on Facebook
Helsinki-listat
Helsinki-listat05.04.2017 18:02
Maksimi Voima Maria Alexandran vaalibileissä. #vote990!
Helsinki-listat
1    View on Facebook
Helsinki-listat
Helsinki-listat05.04.2017 17:51
Maria Aleksandra alias Maria Malmström - Helsinki-listat, numerolla 990 kertoo kenen joukkoon kuulut ja ketä kannattaa uskoa. Ne kävelee sun ylitsesi suoraan taivaaseen!
Helsinki-listat
1    View on Facebook
© 2019 Helsinki-listat
webDesign: Mekanismi »