Kouluverkkoasiat käsiteltävä yhtenä kokonaisuutena

Viime viikkoina ovat eri puolilla kaupunkia huolestuneet vanhemmat järjestäneet tilaisuuksia, joissa vastustetaan kouluverkon karsimissuunnitelmia. Eilen myös valtuustossa asia nousi esille, kun listalla oli Eläintarhan ala-asteen, Länsi-Pasilan ala-asteen ja Alppilan yläasteen hallinnollinen yhdistäminen.

Meidän ryhmämme on ottanut kantaa lähikoulujen puolesta jo aiemmin. Nytkin vaadimme, että kouluverkkoasiat on käsiteltävä valtuustossa, ja yhtenä kokonaisuutena. Tätä koskien varavaltuutettumme Heikki Takkinen jätti aloitteen, jossa vaaditaan kouluverkkoa koskevia päätöksiä valtuuston käsiteltäväksi.

Myös Pasilan alueen koulujen yhdistämisessä on mielestämme kysymys ennenkaikkea kouluverkon karsimisesta.

– Jos näin epäselvän esityksen annetaan mennä läpi, valtuustolta ei enää tarvitse kysyä mitään, valtuutettu Yrjö Hakanen totesi.

Tekemämme palautusesitys ei saanut kannatusta muilta ryhmiltä, joten koulujen hallinnollinen yhdistäminen hyväksyttiin.

– Tuntuu kohtuuttomalta, että kun asukkaat yhdessä yrittävät kehittää asioita, sen jälkeen joku virkamies kirjoittaa vastauksen, että meillä ei ole siihen rahaa, vaikka Helsingin kaupunki teki viime vuonna voittoa 195 miljoonaa euroa, Hakanen kritisoi.

Varavaltuutettumme Takkinen jätti myös toisen aloitteen: Maahanmuuttajataustaisten oppilaiden valmistavan luokan resursoinnin suuntaaminen.

Tapahtumat

Terveisiä päättäjille (klikkaa kuvaa)

Mitä mieltä?

Hyväksytkö sen, että Helsingin kerää vuosittain satoja miljoonia ylijäämää, vaikka palveluissa on pulaa resursseista?
×

Blogi

Seuraa meitä Facebookissa

[fts_facebook id=helsinkilistat posts=5 posts_displayed=page_only height=450px type=page]
© 2024 Helsinki-listat
webDesign: Mekanismi »