Talousarvioaloite aktiivipassista ja sporttikortista
Helsingissä oli viime vuonna noin 43 000 kotitaloutta, jotka saivat toimeentulotukea. Köyhyys ja pienituloisuus koskevat entistä useampia.
Monissa maissa on käytössä pienituloisille myönnettävä alennuskortti, joka oikeuttaa esimerkiksi maksuttomaan tai edulliseen joukkoliikenne-, liikunta-, terveys- ja kulttuuripalvelujen käyttöön. Tällä ns. aktiivipassilla pyritään edistämään terveyttä ja hyvinvointia sekä ehkäisemään syrjäytymistä. Teknisesti aktiivipassi voidaan toteuttaa esimerkiksi HSL:n matkakortin kaltaisilla tai muilla ns. älykorteilla, joiden käyttö on muutenkin laajenemassa.
Esitämme, että vuoden 2015 talousarvioon varataan määräraha aktiivipassin käyttöönottamiseksi. Aktiivipassi voisi koskea esimerkiksi toimeentulotukea yhtäjaksoisesti yli kuusi kuukautta saaneita ja muita helsinkiläisiä, joiden tulot jäävät vastaavalle alhaiselle tasolle. Aktiivipassi voisi olla käytössä Helsingin sisäisessä joukkoliikenteessä, kaupungin uimahalleissa ja kuntosaleissa, kulttuuritoimessa ja sellaisissa perusterveydenhuollon palveluissa, joista peritään maksuja.
Vanhuspalvelulaki velvoittaa kunnan toimiin ikääntyneiden ihmisten hyvinvoinnin, osallisuuden ja itsenäisen toimintakyvyn edistämiseksi. Ikääntyneiden liikunnalla on tässä tärkeä merkitys. Naapurikunnista Espoo tarjoaa kaikille 68 vuotta täyttäneille sporttikortin, jolla voi käydä maksutta uimahalleissa, kuntosaleissa ja ohjatussa liikuntatoiminnassa. Myös Kauniaisissa ja Vantaalla on vastaavanlaiset sporttikortit. On arvioitu, että tällaisen kortin avulla tapahtuva liikunnan edistäminen maksaa itsensä takaisin tuomalla säästöjä muun muassa sosiaali- ja terveysmenoihin.
Esitämme, että talousarviossa 2015 varataan määräraha ikä-ihmisten terveyden ja toimintakunnon ylläpitämistä edistävän sporttikortin käyttöönottamiseksi.
Valtuustossa 26.2.2014
Yrjö Hakanen
+ 13 valtuutettua eri ryhmistä
Tapahtumat
Terveisiä päättäjille (klikkaa kuvaa)
Mitä mieltä?
Blogi
- Missä Stadin ikäohjelman resurssit?
- ”Sitä saa, mitä tilaa”
- Mihin Helsinki kasaa ylijäämää?
- Heka voimistaa vuokrien nousua ja eriarvoisuutta
- Valtuusto puhuu, isot päätökset muualla