Lapinlahden alueen asemakaava

Lapinlahden sairaala ja puisto ovat kulttuurihistoriallisesti arvokas kokonaisuus. On hyvä, että tällä kaavalla pyritään suojelemaan näitä arvoja.

Monet helsinkiläiset olivat mukana toiminnassa, jolla Lapinlahden sairaala pyrittiin säilyttämään mielenterveystyössä. Nyt rakennukseen tulee lastensuojelua, päihdehuoltoa ja vammaistyötä tukevia palveluja ja puisto palvelee laajemminkin virkistystä. Sekin on hyvä.

Yksi ongelma tähän esitykseen on kuitenkin jäänyt. Selvitysten mukaan Länsiväylän liikenne aiheuttaa sairaala-alueelle jopa 60 desibelin ylittävää liikennemelua. Tämän Länsiväylän meluntorjunta ei kuitenkaan sisälly Uudenmaan Ely-keskuksen meluntorjuntaohjelmaan.

Ympäristölautakunta toteaa lausunnossaan, että meluesteiden rakentaminen on välttämätöntä.

Esitän, että valtuusto hyväksyy seuraavan ponnen: Kaupunginvaltuusto edellyttää, että kaupunginhallitus selvittää mahdollisuudet rakentaa puiston kohdalle meluesteet Länsiväylän liikenteen melun torjumiseksi.

Tapahtumat

Terveisiä päättäjille (klikkaa kuvaa)

Mitä mieltä?

Hyväksytkö sen, että Helsingin kerää vuosittain satoja miljoonia ylijäämää, vaikka palveluissa on pulaa resursseista?
×

Blogi

Seuraa meitä Facebookissa

[fts_facebook id=helsinkilistat posts=5 posts_displayed=page_only height=450px type=page]
© 2024 Helsinki-listat
webDesign: Mekanismi »