Kalasataman rantatontista
Nyt kyseessä olevalle tontille järjestettiin tontinluovutuskilpailu osana Maailman design pääkaupunki 2012 –ohjelmaa. Kilpailun voitti Lujatalo-yhtiö, jonka tarjous ylitti viidenneksellä silloisen asemakaavan mukaisen rakennusoikeuden. Tarjous hyväksyttiin, vaikka yhtiön rahoitusneuvottelut olivat kesken. Asemakaava muutettiin, mutta Lujatalo vetäytyi hankkeesta.
Viime vuoden alussa järjestettiin uusi tarjouskilpailu. Sekin epäonnistui.
Nyt on sitten järjestetty ostotarjouskilpailu, jossa ei enää edellytetty sen viitesuunnitelman toteuttamista, jonka perusteella asemakaavaa muutettiin. Nyt saa rakentaa rumempaakin, vaikka kyse on Kalasataman parhaimpiin kuuluvasta rantatontista. Esitetty myyntihinta ei ole juurikaan muuttunut vuoden 2011 tasosta.
Tontille on tulossa vain kovan rahan asuntoja. Näin se jatkaa Kalasataman muutenkin yksipuolista sosiaalista rakennetta.
Rahoitusongelmat ovat hidastaneet muutenkin Kalasataman rakentamista. Tonttien vuokraaminen pitkäaikaisin sopimuksin voisi olla tässä mielessä tarkoituksenmukaisempaa. Kaupungin kannalta se toisi pitkällä aikavälillä ainakin yhtä hyvän tuoton. Samalla kaupunki säilyttäisi vahvemman aseman aluetta joskus tulevaisuudessa kehitettäessä.
Tapahtumat
Terveisiä päättäjille (klikkaa kuvaa)
Mitä mieltä?
Blogi
- Missä Stadin ikäohjelman resurssit?
- ”Sitä saa, mitä tilaa”
- Mihin Helsinki kasaa ylijäämää?
- Heka voimistaa vuokrien nousua ja eriarvoisuutta
- Valtuusto puhuu, isot päätökset muualla