Aloite Konalan nuorisotilan turvaamiseksi
Yli 6 000 asukkaan Konala uhkaa jäädä vaille nuorisotaloa tai nuorten kerhotilaa. Koko alueen ainoa nuorisotalo on koulun yhteydessä toimiva kerhotila, josta nuorisoasiainkeskus aikoo luopua kun koulu menee remonttiin.
Nuorisoasiainkeskuksen ylläpitämä kerhotila on käytännössä ainoa nuorten avoin kokoontumispaikka Konalassa, jonne rakennetaan lisää asuntoja ja jonne tulee lisää lapsiperheitä. Tilojen käyttö on tehokasta ja kaupungille edullista, koska toiminta perustuu suurelta osin Konalan MLL:n, Pitäjänmäen Tarmon, partiolippukunta Jeanne d´Arcin ja muiden järjestöjen omaan rahoitukseen ja vapaaehtoistoimintaan. Nuorisoasiainkeskuksella on kerhotilassa vain yksi työntekijä. Toimintaa on yleensä koko päivä, aamusta iltaan. Myös koulu käyttää tiloja.
Konalan kerhotila on osa kaupungin nuorisotalojen verkostoa. Sen toimintaa on kehitetty alueen toimijoiden yhteistyönä ja tässä yhteistyössä on ylitetty myös hallintokuntien rajat. Avoin julkinen kokoontumis- ja toimintatila on tärkeä laajemminkin osallistumisen ja yhteisöllisyyden kehittymiselle alueella.
Me allekirjoittaneet esitämme, että Konalan koulun peruskorjauksen yhteydessä varmistetaan, että Konalassa säilyy nuorisotalo tai vastaava nuorisoasiainkeskuksen tila. Jos koulu tarvitsee lisätiloja, pitää tähän tarpeeseen vastata luopumatta nuorisotyön tarvitsemasta ja alueen asukkaille tärkeästä kerhotilasta, nuorisotalosta.
Tapahtumat
Terveisiä päättäjille (klikkaa kuvaa)
Mitä mieltä?
Blogi
- Missä Stadin ikäohjelman resurssit?
- ”Sitä saa, mitä tilaa”
- Mihin Helsinki kasaa ylijäämää?
- Heka voimistaa vuokrien nousua ja eriarvoisuutta
- Valtuusto puhuu, isot päätökset muualla