MA-ohjelman markkinahenkinen seurantaraportti

Yrjö Hakanen

– 29.4.2009 valtuustossa

Kun tästä Maankäytön ja asumisen ohjelmasta päätettiin viime vuoden alussa, pidin ohjelmaa epärealistisena. Arvostelin muun muassa asumiskustannusten hillitsemisen sivuuttamista, vuokra-asuntotuotannon riittämätöntä osuutta ja ns. välimallia, jossa rakennusliikkeet saavat myydä ara-ehdoilla rakennetut talot kovalla rahalla 20 vuoden jälkeen. Tämä seurantaraportti osoittaa, että asiat ovat menossa monelta osin vielä huonompaan suuntaan.


Raporttia hallitsee markkinaehtoisuus, jota halutaan jopa voimistaa, vaikka jokainen voi nähdä, että markkinat eivät toimi kunnolla. Kaupunginhallitus esittää asuntotuotannon keskikokotavoitteiden lieventämistä, koska isompien asuntojen kysyntä on pudonnut. Paine pienempiin asuntoihin johtuu kuitenkin siitä, että asuntojen hinnat ja vuokrat ovat kohtuuttoman korkeita. Tähän ongelmaan ei raportissa kuitenkaan puututa muuten kuin autopaikkavaatimusten osalta.

Raportista ilmenee, että valtion tukemaa vuokra-asuntotuotantoa on tänä vuonna käynnistymässä vain noin 350 asunnon verran. Se on vähemmän kuin koskaan sodan jälkeen. Tästä pienestäkin määrästä 90 % on erityisryhmille nimettyä tuotantoa.

Kaiken lisäksi valtiovallan ja kaupunginhallituksen päättämät uudet rahoitusmallit johtavat siihen, että asuntorahaston ja kaupungin lainoittamat vuokra-asunnot voidaan myydä jo 5 – 10 vuoden kuluttua kovalla rahalla omistusasunnoiksi. Vuokra-asuntojen muutenkin liian pieni ja eurooppalaisittain alhainen osuus tulee tämän seurauksena supistumaan entisestään. Yleinen vuokra-asuntopula lisää myös asunnottomuutta.

Kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen pula vaikeuttaa myös työntekijöiden saamista kaupungin tehtäviin. Tätä taustaa vasten on kummallista, että kaupunginhallituksen konsernijaosto on päätynyt lopettamaan Helsingin Asuntohankintayhtiön juuri kun asuntokaupan hintataso on laskenut ja olisi mahdollista saada edullisemmin mm. työsuhdeasuntoja.

Helsingissä on paljon valmiiksi kaavoitettua tonttimaata. Rakentaminen on kuitenkin romahtanut, koska yksityiset firmat ja pankit eivät ole valmiita sitomaan pääomia nyt rakentamiseen eivätkä myöskään halua pienentää katteitaan. Siksi tarvittaisiin kaupungin omaa rakentamisen ja peruskorjaamisen yksikköä. Huomiota kiinnittää sekin, että raportissa ei käsitellä lainkaan mahdollisuuksia asettaa tontinluovutuksessa tiukkoja aikatauluehtoja.

Kaupunkisuunnittelun markkinaehtoisuudesta edetään tässä raportissa suorastaan kaupunkisuunnittelun ja MA-ohjelman toteuttamisen ulkoistamiseen ja yksityistämiseen. Raportissa esitetään kumppanuuskaavoitusta, jossa alueelle valitaan toteuttaja jo ennen asemakaavaehdotuksen valmistelua ja grynderi pääsee itse valmistelemaan kaavaa ja rakentamaan talojen lisäksi myös alueen kunnallistekniikan ja tiet. Niin kuin yksityistämisessä näyttää olevan tapana, tarjotaan tässäkin yksityisille firmoille parhaita alueita, kuten Kruunuvuori ja Kuninkaantammi.

Ahdas taloudellinen tehokkuusajattelu hallitsee myös komeasti ”esikaupunkien renessanssiksi” nimettyä hanketta. Raportin perusteella hankkeessa näyttää olevan kyse vain siitä, miten vanhojen alueiden suojelutavoitteita ja asukkaiden vastustusta voidaan kiertää tai lieventää täydennysrakentamisen lisäämiseksi.

Ponnet

SKP:n ja Helsinki-listojen ryhmä esittää seurantaraportin yhteydessä hyväksyttäväksi seuraavat ponnet:

1. Valtuusto edellyttää, että täydennysrakentamisella ei vaaranneta kulttuurihistoriallisesti, rakennustaiteellisesti ja maisemakulttuurin kannalta arvokkaiden alueiden suojelua.

2. Valtuusto edellyttää, että kaupunginhallitus valmistelee esityksen kaupungin oman rakentamisyksikön perustamisesta erityisesti kohtuuhintaisen vuokra-asuntotuotannon ja peruskorjauksen edistämiseksi.

3. Valtuusto edellyttää, että kaupunki vastaa itse kaavaehdotusten valmistelusta ja aluekokonaisuuksien toteuttamisesta, jotta kaupunki voi itsenäisesti ohjata niitä.