Valtuusto - Aloitteita 2010
Valtuustokysely hoitajien palkoista
Kirjoittanut Yrjö Hakanen   
12.12.2010 21:20
Laakson ja Suursuon sairaaloiden hoitajat ovat jääneet ilman palkan tuloksellisuuskorotuksia. Muissa Helsingin terveyskeskuksen sairaaloissa hoitajat saivat korotuksen.

Tuloksellisuuserän määräytymisen perusteet on päättänyt työnantaja. Keskeisenä perusteena on ollut hoitoaikojen pituus ja potilaiden kotiuttamisprosentti. Tähän vaikuttavat olennaisesti monet hoitajista riippumattomat tekijät, kuten kaupungin päätökset pitkäaikaissairaanhoidon rakennemuutoksista, palveluasumisesta, kotihoidosta jne.

Tuloksen mittaaminen on vaikea kysymys yleensäkin terveydenhuollon kaltaisilla aloilla. Tärkeintä hoitoa tarvitsevien kannalta on hoidon vaikuttavuus. Se on keskeistä myös kokonaistaloudellisessa arvioinnissa.

Esitämme, että kaupunginhallitus ryhtyy toimiin, joilla varmistetaan se, että hoitohenkilökunnan palkkausta parannetaan tasapuolisesti kaikki hoitajat ja eri yksiköiden roolien erot huomioon ottaen.
 
Aloite päiväkotien ruokapalvelujen toiminnan kehittämisestä
Kirjoittanut Yrjö Hakanen   
22.10.2010 14:59
Helsingin kaupungin päiväkotien ruokapalvelut päätettiin syksyllä 2009 siirtää tämän vuoden alusta Palmian tehtäväksi. Tämän siirron kokemuksia on tärkeä arvioida sekä päiväkotien että Palmian toiminnan kehittämistä ajatellen.

Päiväkotien keskeisenä lähtökohtana on tarjota kodinomaista laadukasta lasten päivähoitoa ja varhaiskasvatusta. Keittiöiden ulkoistaminen ja tähän liittyvä tilaaja-tuottajamallin soveltaminen päiväkotien toimintaan on koettu monessa tapauksessa ongelmalliseksi. Keittiöistä on tullut ikään kuin eri työpaikka, joka ei kuulu luonnollisena osana päiväkotiin. Päiväkodin henkilökunta ja lapset eivät saa mennä keittiöön. Erilaisten tilausten ja kuponkien täyttäminen on lisääntynyt, kun pitää ilmoittaa montako ateriaa päiväkoti kulloinkin tilaa.

Tilausten ennakolta tekemisen tiukat aikataulut vaikeuttavat elävän päiväkotitoiminnan kehittämistä. Päiväkodeista on tullut tietoja, että esimerkiksi vanhempainiltoihin ei saa enää leipoa lasten kanssa kuin yhden pullan henkilöä kohti, kun ennen tehtiin yhdessä esimerkiksi marjapiirakoita ym. Joulujuhliin on tarjolla vain pipari ja mehu, kun ennen päiväkodeissa kehiteltiin yhdessä monenlaista tarjoilua. Äitien- ja isienpäivien tarjoiluista on luovuttu.

Esitämme, että päiväkotien ruokapalvelujen siirtämisestä Palmiaan saaduista kokemuksista tehdään yhteenveto ja sen pohjalta valmistellaan ehdotukset mahdollisista kehittämistoimista. Päiväkotien toiminnan monipuolisen ja kokonaisvaltaisen, lasten tarpeista lähtevän kehittämisen ohella tulee selvittää myös työntekijöiden kokemuksia ja ehdotuksia työn kehittämiseksi.

Yrjö Hakanen + 17 muuta valtuutettua eri ryhmistä
 
Aloite Sipoon liitosalueiden suunnittelun tavoitekeskustelusta
Kirjoittanut Yrjö Hakanen   
17.06.2010 10:15
Sipoon liitosalueiden suunnittelu on suurimpia yksittäisiä hankkeita Helsingin kaupunkisuunnittelussa. Siihen liittyy monia periaatteellisesti tärkeitä kysymyksiä, kuten rakentamisen määrälliset ja rakenteelliset tavoitteet ja vaihtoehdot, raide- ja muun liikenteen ratkaisut, Sipoonkorven ja Natura-alueiden suojelu, maanomistusta koskevat ratkaisut, palvelujen järjestäminen sekä yhteistyö naapurikuntien Sipoon ja Vantaan kanssa.

Me allekirjoittaneet esitämme, että Sipoosta ja Vantaalta Helsinkiin liitettyjen alueiden suunnittelun lähtökohdista, tavoitteista ja vaihtoehdoista järjestetään syksyllä valtuustossa lähetekeskustelu, joka voisi toimia evästyksenä alueen yleiskaavan valmistelussa.

 
Aloite kaupungin tilaajavastuusta kilpailuttamisessa
Kirjoittanut Yrjö Hakanen   
20.05.2010 08:33
Kilpailuttamiseen liittyy usein ongelmia työehtosopimusten, työlainsäädännön ja muiden yrityksiä koskevien velvoitteiden hoitamisessa. Tästä on tullut esille monia tapauksia myös Helsingin kaupungin hankinnoissa ja urakoissa muun muassa rakennusalalla.

Poliisiviranomaisten arvioiden mukaan tilaajavastuun toteuttamisessa on puutteita jopa 60 prosentissa tapauksista, joissa on tehty tarkastuksia. Tilaajavastuuta ei usein ole ulotettu koko hankintaketjuun.

Kilpailutuksessa selviytyvät yhä useammin voittajaksi yritykset, jotka käyttävät itse tai alihankkijoiden kautta ns. lähetettyä työvoimaa Euroopan unionin alueelta. Lähetetyn työvoiman tulisi lain mukaan itse ilmoittautua verottajalle, mutta tämä ilmoitus jätetään useimmiten tekemättä. Ulkomaista työvoimaa käytetään myös räikeästi hyväksi yritysvoittojen kasvattamiseksi.

Helsingin kaupunki kilpailuttaa hankkeita usein siten, että kilpailutuksen ratkaisee käytännössä hinta. On hyväksytty tarjouksia, joiden hinta on niin alhainen, että sillä ei voi mitenkään maksaa työehtosopimusten mukaisia palkkoja ja hoitaa kaikkia työnantajalle lain mukaan kuuluvia velvoitteita. Hankintalain mukaan kaupungin pitäisi hylätä tällaiset tarjoukset.

Kaupunki voi asettaa kilpailutuksessa täsmällisempiä ehtoja. Tällainen voisi olla esimerkiksi yrityksille asetettava velvollisuus ilmoittaa verottajalle kaikki hankkeessa työskentelevät henkilöt, myös ns. lähetetyt työntekijät. Kaupunki voi parantaa valvontaa myös ulottamalla tilaajavastuu koko ketjuun ja velvoittamalla pääurakoitsijat raportoimaan säännöllisesti esimerkiksi palkanmaksusta. Hinnan ohella pitäisi kilpailutuksessa olla aina tärkeänä kriteerinä myös työn laatu.

Esitämme, että kaupunginhallitus täsmentää kilpailuttamista koskevia ohjeita niin, että harmaan talouden ongelmia torjutaan entistä aktiivisemmin. Esitämme, että kaupungin harjoittamaa yhteistyötä muiden viranomaisten kanssa harmaan talouden torjunnassa kehitetään osoittamalla siihen lisää resursseja ja tekemällä yhteistyötä harmaan talouden torjunnassa myös ammattiyhdistysliikkeen kanssa. Lisäksi esitämme, että kaupunki ehdottaa valtioneuvostolle lainsäädännön muuttamista niin, että verottaja saa lisää valtuuksia muun muassa pankkien vertailutietojen hankkimiseksi ja että kunnat saavat verottajalta konkreettisempaa tietoa harmaan talouden yrityksistä.


(Aloitteen allekirjoitti 29 valtuutettua eri ryhmistä.)
 
Talousarvioaloite Maunulan palveluista
Kirjoittanut Yrjö Hakanen   
04.03.2010 11:18
Maunulan uuden liikekeskuksen yhteyteen on suunniteltu tiloja kirjastolle, työväenopistolle ja nuorisotoimelle. Tämä hanke antaa mahdollisuuden kehittää alueelle tärkeä kulttuuri-, sivistys- ja nuorisotoiminnan keskus, kohtaamispaikka ja asukkaiden ”yhteinen olohuone”.

Maunulan nuorisotalon joutui vuoden 2009 lopussa pois tiloistaan, joissa oli home- ja sisäilmaongelmia. Se toimii nyt Asukastalo Saunabaarilla vain kahtena iltana. Nuorisotalolle mahdollisesti syksyllä saatavat koulun entiset hammashoitolan tilat ovat vain tilapäinen ”hätäratkaisu”. Lisäksi ruotsinkielinen päiväkoti Stigen on sijoitettu tilapäisesti ”paviljonkiin”.

Asukastalo Saunabaarin tilat eivät riitä asukkaiden ja järjestöjen tarpeisiin. Kun Saunabaari siirtyi vanhustenpalvelun vastuualueelta aikuispalvelujen vastuualueelle, vähenivät Saunabaarin henkilöstöresurssit. Asukastalolla ei ole riittäviä resursseja tukea talolla tapahtuvaa eläkeläisten ja muuta harrastustoimintaa, jolla on tärkeä merkitys ennaltaehkäisevän ja monikulttuurisen toiminnan kannalta. Resursseja tarvitaan myös Asukastalo Saunabaarin ja Maunulan mediapajan yhteistyön kehittämiseksi.

Maunulaan keskustasta tuleva bussi 62 ei kulje iltaisin eikä viikonloppuisin. Tämän takia Pakilaan menevä bussi 66 joutuu kiertämään vanhan Maunulan kautta.

Edellä esitetyn perusteella ehdotamme, että
a) talousarvioon 2011, taloussuunnitelmaan 2011-2013 ja investointiohjelmaan 2011-2015 varataan 9 miljoonaa euroa Maunulan kirjaston, työväenopiston ja nuorisotoimen tilojen suunnitteluun ja rakentamiseen niin, että rakentaminen voidaan aloittaa vuonna 2011. Tilojen valmistuessa tarvitaan taloussuunnitelman raamiin kirjaston, työväenopiston ja nuorisotoimen toimintamenoihin lisää vuosittain yhteensä 375 000 euroa.
b) talousarviossa 2011 ja –suunnitelmassa 2011-2013 osoitetaan 50 000 euroa Asukastalo Saunabaarille henkilöstöresurssien lisäämiseen, harrastustoiminnan ohjaamiseen ja yhteistyöhön Maunulan mediapajan kanssa.
c) talousarvioon ja –suunnitelmaan varataan määräraha pysyvien tilojen saamiseksi päiväkoti Stigenille.
d) kaupungin edustajat toimivat Helsingin seudun liikenne –kuntayhtymässä niin, että Maunulan bussilinjan 62 vuoroja lisätään iltaisin ja viikonloppuisin.
 
<< Alkuun < Edellinen 1 2 3 4 Seuraava > Loppuun >>

Sivu 1 / 4

Aloitteet arkisto

Aloitteet 2010
Aloitteet 2009