| Lähipalvelujen turvaaminen sosiaali- ja terveystoimen organisaatiomuutoksessa |
| Kirjoittanut Yrjö Hakanen | |
| 02.02.2012 16:47 | |
|
Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimea järjestetään uudelleen. Palvelujen käyttäjien mielipiteiden kuuleminen ja asukkaiden vaikutusmahdollisuuksien turvaaminen uudistusta tehtäessä on tärkeää. Tähän mennessä uudistuksen valmistelu on kuitenkin tapahtunut asukkaita kuulematta. Sosiaali- ja terveystoimessa lähipalveluilla on tärkeä merkitys muun muassa palvelujen saatavuuden, ennaltaehkäisevän toiminnan ja tasa-arvon kannalta. Esimerkiksi terveysasemaverkon laajuus osana lähipalveluja on tärkeää terveyserojen vähentämiseksi. Lähipalvelut ovat myös olennainen osa kestävää kaupunkikehitystä. Esitämme, että sosiaali- ja terveystoimen organisaatiouudistuksen yhteydessä huolehditaan lähipalvelujen turvaamisesta niin, että lähipalveluja ei vähennetä eikä karsita.
|





