|
Miksi kaupunki tukee Sato-Rakennuttajat Oy:n sopimusrikkomusta? |
|
Kirjoittanut Yrjö Hakanen
|
|
02.02.2012 16:50 |
|
Tässä ehdotuksessa on kyse Sato-Rakennuttajat -yhtiölle viime vuoden loppuun asti varatusta tontista Maunulassa. Valtuuston aiemmin hyväksymän päätöksen mukaan tontille piti tulla ikääntyneille ihmisille tarkoitettuja vapaarahoitteisia vuokra-asuntoja.
Nyt yhtiö pyytää, että kaupunki myy tontin jo nyt, ennen kuin taloa on edes saatu rakennettua. Lisäksi yhtiö pyytää, että 27 tontille rakennettavista yhteensä 37 asunnosta saadaan aiemmasta varauspäätöksestä poiketen myydä omistusasunnoiksi.
Tätä perustellaan muun muassa sillä, että Maunulassa on suhteellisen paljon vuokra-asuntoja. Se onkin totta. Mutta eivät kalliit omistusasunnot ole vastaus useimpien nyt vuokralla asuvien tarpeisiin saada ikääntyneille sopivia edullisia vuokra- ja palveluasuntoja. Ei heillä ole varaa ostaa omistusasuntoa.
Helsingissä on yleensäkin vuokra-asuntojen osuus täysin riittämätön ja pienempi kuin useissa muissa suurissa kaupungeissa. Tämä haittaa kaupungin kehitystä.
Kyse on myös siitä, miten kaupunki suhtautuu yritykseen – tässä tapauksessa Sato-Rakennuttajat Oy – joka ei ole toteuttanut kaupungin kanssa tekemäänsä sopimusta. On nurinkurista, että tässä esitetään tällaisen toiminnan palkitsemista sillä, että yhtiö voi rakentaa vuokra-asuntojen sijasta omistusasuntoja, joista se laskee saavansa suuremman tuoton.
Kannatan valtuutettu Vikstedtin esitystä, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi niin, että tontille rakennetaan ikääntyville tarkoitettuja vuokra-asuntoja.
|
|
|
Viime vuoden budjetin ylitysvaltuuksista |
|
Kirjoittanut Yrjö Hakanen
|
|
02.02.2012 16:44 |
|
Tämä lista viime vuoden talousarvion määrärahojen ylittämisestä päätyy tällä kertaa käyttötalouden osalta noin 55 miljoonaa euroon. Suuruusluokka kertoo siitä, että kyse ei ole vain joistain virhearvioista vaan tahallisesta alibudjetoimisesta.
Valitettavasti alibudjetointi jatkuu myös tämän vuoden talousarviossa. Jo nyt on selvää, että muun muassa toimeentulotuen, lasten päivähoidon ja eräiden muiden peruspalvelujen määrärahat on pakko ylittää.
Palvelujen tarvitsijoiden ja myös hyvän taloushallinnon kannalta olisi parempi tehdä lisäbudjetti, jolla korjattaisiin virheet. Nyt alibudjetoimista käytetään keppinä tai kiristysruuvina, jolla asukkaita, henkilöstöä ja virastoja painostetaan luopumaan tarpeiden mukaisesta palvelujen järjestämisestä.
Valtuustolle jaettu alustava arvio viime vuoden tuloksista osoittaa, että alibudjetoimisen lopettamiseen on rahaa. Palvelutoiminnan tulos viime vuodesta on 40 miljoonaa ylijäämäinen. Liikelaitosten kanssa kaupungin tulosennuste on 260 miljoonaa ylijäämäinen.
Ensi vuoden budjettiraami aiotaan tuoda valtuuston lähetekeskusteluun jo kahden viikon kuluttua. Silloin ei tiedetä valtioneuvoston budjettikehyksiä, ei myöskään kaupungin virastojen ja laitosten arvioita tarpeistaan. Minusta se pitäisi siirtää ainakin kuukausi, mieluummin kaksi myöhemmäksi. Asiassa pitäisi kuulla myös asukkaita, onhan kaupungin Demokratiaryhmäkin esittänyt osallistuvaa budjetointia, jossa asukkaat voivat vaikuttaa jo budjettivalmisteluun.
|
|
Tehdäänkö HelEnissä kalliimmat ja ympäristölle haitallisemmat investoinnit gryndereiden voittojen ta |
|
Kirjoittanut Yrjö Hakanen
|
|
20.01.2012 17:00 |
Valtuusto päättää nyt siitä, valitaanko Helsingin Energian investoinneissa taloudellisesti edullisempi ja ympäristön kannalta parempi vai kalliimpi ja ympäristön kannalta huonompi vaihtoehto.
|
|
Lue lisää...
|
|
|
|
|
|