Kantelu oikeusasiamiehelle Helsingin terveysmaksujen korotuksista
23.09.2008 12:22


SKP:n ja asukaslistan valtuutettu Hakanen katsoo kaupungin menetelleen asiassa kuntalain, kaupungin johtosääntöjen ja hyvän hallintotavan vastaisesti. Kantelussa Hakanen toteaa, että asiakasmaksuista on laissa säädetty vain enimmäisrajat juuri siksi, että maksut perustuvat kussakin kunnassa tehtävään harkintaan ja erilliseen päätökseen.
  
Hakanen katsoo maksujen korottamisen kohdistuvan erityisesti pienituloisiin ja lisäävän terveyspalvelujen käyttömahdollisuuksien eriarvoisuutta. Lisäksi hän toteaa, että palvelumaksujen korottamiselle ei ole taloudellisia perusteita, kun Helsingin kaupunki tekee vuosittain satojen miljoonien ylijäämää.

Kantelun teksti kokonaisuudessaan:http://www.yrjohakanen.fi/valtuustossa/2008/230908/