| Sanat ja teot Helsingin budjettiratkaisussa |
| Kirjoittanut Yrjö Hakanen | |
| 16.11.2011 10:49 | |
|
Kaupunginvaltuusto puhui lähes viisi tuntia budjettiesityksestä. Olin kuitenkin ainoa valtuutettu, joka esitti mitään muutoksia kaupunginhallituksen esitykseen. Helsingin palvelujen määrärahojen kasvu on jo nyt alle maan kuntien keskitason. Toisaalta Helsingissä jopa peruspalveluissa on tehty ylijäämää - puhumattakaan tuloksesta liikelaitosten kanssa, joka on 250 miljoonaa ylijäämäinen. Asukasmäärä ja palvelujen tarpeet kasvavat, mutta palvelujen määrärahojen kasvu rajataan alle kustannustason nousun ensi vuonna ja jäädytetään kolmeksi vuodeksi. Kokoomus ajoi menojen karsimisen ohella palvelusetelien käytön ja kilpailuttamisen laajentamista. Uutena avauksena tässä ovat ns. palvelualoitteet. Tämä Kataisen hallituksen ohjelmasta Helsingin budjettiin kopioitu menettely tarkoittaa sitä, että yritykset voivat esittää kaupungille palvelujen vertailua ja sen perusteella tapahtuvaa kilpailuttamista. Pahimmillaan tämä johtaa siihen, että Kauppakamari ja palvelualan suurfirmat pyörittävät kaupungin virastoissa jatkuvaa vertailujen ja kilpailuttamisten rumbaa. SDP:n ja Vasemmistoliiton valtuutetut valittelivat eriarvoistumista. Samaan aikaan he olivat kuitenkin valmiita hyväksymään budjetin, jolla heikennetään kaupungin palveluja samaan aikaan kun rahaa siirretään yksityisen bidneksen tukemiseen ja niille asukkaille, joilla on varaa palveluseteiden edellyttämään omarahoitusosuuteen. Moni yritti puhdistaa omaatuntoaan sillä, että kaupunginjohtajan perinteisesti aina alakanttiin tehtyyn pohjaesitykseen lisättiin joitain miljoonia. Kun budjetin loppusumma on yli 4,5 miljardia, eivät lisäykset turvaa edes määrärahojen säilymistä reaalisesti nykytasolla. Äänestyksiä budjetista ei tule, koska kaikki muiden ryhmien valtuutetut olivat valmiita hyväksymään palveluja heikentävän budjettiesityksen muutoksitta. Minusta tämä vihreiden linja palvelee lähinnä niitä rakennusfirmoja, jotka saisivat veronmaksajien varoilla tonttimaata Sörnäisten rannasta ja voisivat nostaa asuntojen hintoja Kruunuvuorenrannassa. Luontoarvot jäävät vihreiden linjauksessa toiseksi niin Kruunuvuorenselällä kuin Vuosaaressa.
|
