|
Talousarvioaloite 2010 budjettiin sosiaalipalveluista |
|
12.02.2009 21:17 |
-
- lasten päivähoitoon kaupungin omana toimintana (lähipäiväkodit), ryhmäkoon pienentämiseksi, korkean laadun turvaamiseksi ja henkilöstön riittävyyden turvaamiseksi (myös sijaiset) 7 miljoonaa euroa
- lapsiperheiden palveluihin ehkäisevän työn, varhaisen tuen ja lastensuojelun sosiaalityön lisäämiseen Lasten ja nuorten hyvinvointiohjelman toteuttamiseksi 10 miljoonaa euroa
- työttömyyden kasvaessa toimeentulotuen, erityisesti harkinnanvaraisen ja ehkäisevän toimeentulotuen ja sosiaalisen muutostyön lisäämiseksi 10 miljoonaa euroa
- päihdehuollon varhaiseen puuttumiseen ja perhekuntoutukseen sekä hoitotakuulain edellyttämien kuntoutus-, hoito- ja terapiapalveluihin 6 miljoonaa euroa
- vanhusten sosiaalityön, asumispalvelujen, ehkäisevien kotikäyntien, kuntoutuspalvelujen ja vanhainkotihoidon lisäämiseksi kaupungin omana toimintana sekä omaishoidon lisäämiseksi 10 miljoonaa euroa
Lisäksi esitämme, että sosiaaliviraston palvelustrategian mukaisesti turvataan asukaslähtöiset palvelut kaupungin omana toimintana siten, että ehkäisevää työotetta ja varhaista puuttumista lisätään. Lisäksi määritellään selkeät palvelulupaukset ja nopeat määräajat (päivähoitopaikan saaminen, lastensuojelun arviointi, toimeentulotuen käsittely, ikäihmisten palveluntarpeen kartoitus ja hoitotakuuajat muun muassa perheneuvolassa ja päihdehuollossa) sekä rakennetaan toimiva palautejärjestelmä.
|